Tähän aikaan yöstä ei pitäisi ajatella mitään, vaan nukkua. Esikoinen nukkuu sohvalla ja kuopus minun sängyssäni; siitäkin voisin ruoskia itseäni, voisivathan lapset edes nukkua omissa sängyissään.

Minua rupesi vaivaamaan se, minkä takia painoni vaivaa minua niin paljon, että annan sen peräti määrittää itseäni? Että yksi tavoitteistani vuoden päähän on olla kaksikymentä kiloa laihempi, ja se tavoite on ennen tavoitetta olla onnellinen? Häh, mitä?

En tiedä mitä paino merkitsee muille, etenkin ylipainoisille, mutta minulle se merkitsee sitä, että elämänhallintani on ihan hukassa. Se merkitsee sitä, että elämäni on epäsäännöllistä ja suunnittelematonta enkä kertakaikkiaan hallitse sitä. Eihän elämää kokonaan voikaan hallita, mutta kyllä jotain järjestystä voi pitää yllä.

Minä siis painoin kahdeksan vuotta sitten kuusikymmentäyksi kiloa. Tänään painoin kahdeksankymmentäviisi kiloa. Se on ihan järkyttävän paljon, enkä tunnista itseäni peilistä. Se en ole minä, vaan se on joku, jolla on pelimerkit ihan hukassa tässä elämän monopolissa.

Onkohan kaikilla muillakin "pikkuisen pyöreillä", "synnyttäneillä naisilla", "äideillä" ja muilla kauniisti sanottuna hiukan ylipainoisilla kaapissa niitä sellaisia vaatteita, joita kuvittelee käyttävänsä sitten joskus kun on päässyt toivomiinsa mittoihin?
Minusta tuntuu että kerään ne huomenna jätesäkkiin ja vien kirpputorille. Ostetaan sitten uudet vaatteet, kun sen aika on.

Ai niin, täytyy mainita, että on minulla muitakin syitä haluta eroon tästä löllöstä (ja elämäntavoista, jotka ovat johtaneet sen olemassaoloon!); minulla on kaksi ihanaa lasta, joiden en halua oppivan tällaista elämänmallia.
Toisekseen minulla on ihana mies, joka sanoo nytkin, että "et sinä ole lihava vaan synnyttänyt", mutta tiedän, että hän mielellään näkisi minut entisenlaisessa kunnossa.